torstai 3. joulukuuta 2009

Freetrack

Tässä hiukan vanhasta projektistani, jonka kaivoin laatikon pohjalta..

Kyseessä siis Freetrack -avoimen lähdekoodin ohjelmiston päälle rakenneltu liikkeenseurantalaitteisto.

Tämä osa kiinnitetään kuulokkeisiin. Osassa on kolme kappaletta infrapunataajuutta (860nm) lähettävää lediä.



Vastaanottimena toimii kaverini seinään viskattu WII-pelikonsolin ohjain. Vastaanotin toimii 100fps nopeudella ja lähettää tiedon edelleen bluetooth:ia pitkin tietokoneelle.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Projektipäivityksiä

Tässä taas tovi kulunut, kun viimeksi jaksanut kirjoitella. Muutamaa projektia saanut taas eteenpäin..

Ledivalo:
Ledivaloon sain leikeltyä ja taivuteltua 1mm alumiinista sopivat heijastinlistat, jotta valon säteilykuvio olisi paremmin rajattu. Alumiinilevyt vuorasin heijastepuolelta Mylar-teipillä.

Kasvikaappi:
Kasvikaappi on saanut oven ja sisusta täysin vuorattu valoa heijastavalla kalvolla (Mylar / Paulig Presidentti). Kaapissa asustaa tällähetkellä 4kpl basilikaa (lajike: kaupan perus?), 2kpl chilejä (lajikkeet: C.Baccatum Pimenta Cambuci & C.Chinense ?), Ficus Benjamina L. Chimaera ja Stevia rebaudiana

Monitorin taustavalo:
Sattui olemaan pari ylimääräistä lediä ja pienestä mielijohteesta päätin tekaista itselleni monitoriin taustavalon, joka helpottaa elämää näin iltojen pimennyttyä.
Ledit ovat Cree XR-E P4 ja kiinnitetty vanhaa P2-jäähdytysprofiilin kanssa monitorin VESA-D (100mm) paikkaan.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Saariselkä 22.-24.8.2009

Jo melkein perinteeksi muodostunut elokuinen matka saariselälle. Reittinä melko hyvin tunnettu saariselkä-kulmakuru-laanila-saariselkä.


Auto lastattuna ja valmiina lähtöön. Huomioi äärimmäisen tärkeät palautusjuomat.


Yllä kuva paikallisesta purosta ylityskohdalla (Tolosjoki)


Sopiva paikka täyttää vesiastiat ja virkistää kasvot mahdollisesta liasta.


Mainiota pikkuketterää polkua juuri ennen kulmakurua. Tälläista polkisi useamminkin.


Legendaarinen kulmakuru, joka jokaisen itseään kunnioittavan maastopyöräilijän tulisi käydä tarkistamassa


Matkan puolivälissä sijaitseva taukopaikka, jossa hyvä liiemmiltä kiireiltä istahtaa alas ja nauttia hiukan purtavaa


Kun reissun maalilinja on ylitetty on palautusjuomien nauttiminen yksi hyvistä tavoista päättää taival.

Ohessa hiukan mittadataa reitistä

tiistai 18. elokuuta 2009

Kaappi kasveille

Työhuoneeseen sijoitettu ledivalo aiheutti illan hämärryttyä ehkä liiankin voimakkaan sävyn huoneen seinille ja häiritsi siksi silmiä. Päätin rakentaa kasveille pienen kaapin, joka pitää valon aisoissa.

Materiaalina 6mm koivuvaneri ja 1"x1" soiro. Kaapin koko karkeasti 400mm*500mm*600mm. Kaappi on maalattu öljypohjaisella valkoisella maalilla. Sisäpinnan pyrin vuoraamaan keräämilläni kahvipaketeista, jotka on valmistettu hyvin valoa heijastavasta mylar-kalvosta. Paras kahvipussi on on toistaiseksi ollut Paulig:n Presidentti, koska se sisältää mylarin erillisessä ulkopussissa, joka on valmiiksi puhdas.
Kaappiin on olemassa myös ovi, mutta valitettavasti saranat puuttuvat.

Kaapin ollessa kiinni ei lämpötila kaapin sisällä pääse kohoamaan, koska asensin tuuletinkanavan kaapin takaosaan.
Tuulettimet imevät tuoretta ilmaa kaapin alaosaan ja poistuu kaapin yläosasta.

perjantai 14. elokuuta 2009

Huone kasveille

Jouduin siirtämään siemenlaatikot tulevaan kasvihuoneeseen, koska pannuhuone missä alunperin idätin siemeniä ei sisältäny pistorasiaa, enkä siksi saanut valoa itäneille siemenille.
Tuleva huone on noin 10m2 kooltaan ja sisältää hyvän hyllykön tavaroille.
Koko lattiatila tulee olemaan kasveille varattuna (tällähetkellä pientä rakenteluprojektia meneillään).

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Arduino

Tälläisen menin ostamaan tuossa kuukausi takaperin. Lähinnä opiskeluuni liittyvä harrastus, jonka parissa tulen varmaan raapimaan päätäni pariinki otteeseen.

Kyseessä siis Arduino-ohjelmointialusta


Tietoja jo käynnissä olevista ja tulevista projekteista löytyy kaverini kotisivuilta. Kirjautumalla sivuille pääset käsiksi wikipediaan, josta projektiraportit ja muut tarkemmat tiedot löytyvät

tiistai 11. elokuuta 2009

"Oli hepokatti maantiellä.."

".. poikittain.."

Näitä riittää lämpiminä päivinä: Kyseessä siis Heinätöpökatti (Metrioptera roeselii)

Kasviaiheista

Äiteelleni toimittama tilaus saapui. Nimittäin tulevaan kasvimaahan mansikoita. Sain muutaman valmiiksi istutetun ja siistityn taimen, sekä ämpärillisen rönsyjä, jotka tänään sain istutettua turpeeseen. Tällä määrällä olisi tarkoitus selvitä ensimmäinen kesä reilulla taimivälillä.. Sitten ensisyksyn rönsyistä hiukan lisää kunhan pääsevät nämä kunnolla aluille
Lisäksi sain eilen aikaiseksi irroitella muutama vuosi takaperin kasvatetuista Aji Benito:n (C.Baccatum) marjoista siemenet, sekä kylvää ne. Tarkoituksella istutin siemenet miten sattuu, koska en oleta siemenille kovin suurta itämisprosenttia. Ajattelin nostaa itäneitä ituja sitämukaa kun nousevat ylös. Olisi mukava, jos noin 100 puskaa olisi ensikeväänä hengissä. Aloitus on normaalin kasvun mukaan tosi aikainen, mutta tarkoitus oli pitää kasvit kohtuu pieninä leikkelemällä.. Ja leikoista voisin lisätä pistokkaita, jos en saa tarpeeksi siemenistä nousemaan. Onneksi pannuhuoneen lattialla on juuri sopivan suotuisat olosuhteet siemenien heräämiselle (29-31 celsius).. Jonkun pienen suojan kun vielä laittaisin laatikoille niin eivät pääsisi pinnalta kuivumaan, jos sattuu kastelu unohtumaan.

perjantai 7. elokuuta 2009

Valoteltta

Sain pienen kipinän rakentaa itselleni valoteltan makrokuvausta varten..

Alustava suunnitelma oli rakentaa teltan runko sähköasennusputkesta, mutta puuvajan takana lojuvat harjateräkset osoittautuivat varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Leikkelin harjateräksestä 12kpl. noin 60cm pätkiä ja hitsailin niistä kuution. Kuution päälle pingotin valkoisen lakanan ja taustakankaana käytin vaaleanbeigeä vahakangastapettia. En käyttänyt kankailla tai tapeteilla mitään lopullista kiinnitystä, joten ne ovat vaihdettavissa käytön mukaan. Teltan valaisuun käytin kahta 150W monimetallispottia.

Ohessa pieni testinäpsäys vaimokkeeni huopaketusta (valkotasapainon kanssa hiukan ongelmia automaatilla)..
.. Ja seuraavana päivänä valkotasapainot korjattuna CREE:n MC-E..

tiistai 4. elokuuta 2009

Kasvivalo



Tarkoitus oli valmistaa harjoitusmielessä pienemmän mittakaavan kasvivalo (~50W)

Toteutukseen käytin CREE:n ledejä*, 650mA vakiovirtalähteitä*, varastossa lojunutta jäähyprofiilia ja vanhaa AT-virtalähdettä. (*Tilattu Dealextremestä).


Projekti lähti liikkeelle alumiiniprofiilin käsittelyllä. Profiiliin oli pultattu seitsemän kappaletta puolijohdekomponentteja ja prässätty kuusi kappaletta "antureita?". Puolijohteet lähtivät helposti irti ruuvit irroittamalla, mutta antureiden kanssa jouduin näkemään vaivaa. Sain anturit leikattua karkeasti irti kulmahiomakoneella ja tämän jälkeen tasoitus nauhahiomakoneella. Lopullinen tasoitus tapahtui käsiviilalla. Paremman pinnan saamiseksi olisi ollu hyvä suorittaa tasoitushionta tasaista lasipintaa vasten vesihiomapaperin kanssa, mutta koska CREE:n ledit ovat esiasennettu alumiinipiirilevylle koin riittäväksi käyttää vain lämmönjohdetahnaa (Arctic Silver 5).

Kun profiili oli valmis pystyin suunnitelemaan kuinka monta lediä pystyisin asentamaan järkevästi profiiliin. Päädyin käyttämään 15:a kappaletta punaisia ja neljää kappaletta sinisiä. Alustava tarkoitus oli ajaa yhdellä vakiovirtalähteellä viittä kappaletta punaisia ja kahta kappaletta sinisiä ledejä, mutta käytännönkokeilu osoitti, että vakiovirtalähteen hyötysuhde tippuu punaisilla ledeillä (valaisuteho pienenee), joten päätin käyttää vain neljää punaista lediä per virtalähde. Tämä muutti kytkentää hiukan, koska olin jo tilannut 15kpl. (tarvitsin 16kpl) punaisia ledejä. Onneksi tilasin vakiovirtalähteitä muutaman ylimääräsen toisiin projekteihin. Joten yhteen lediketjuun jouduin asentamaan vain kolme lediä sarjaan (yhdelle ledille jäi paikka, jos asennan myöhemmin).


Valaisimeen asensin pikaisesti myös alumiiniset heijastimet, koska valaisukulma oli turhan suuri (valaisi muutakin kuin halutun pisteen). Valaisimeen pitää vielä asentaa 80mm laitetuuletin ja ripustukseen tarvittavat koukut tms.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Virallinen sivujen avaus

Kait tänne pitäisi jotain ruveta nyt laittamaan